Työkohde – Kulosaaren tennishalli

Kulosaaren Tennishalli, Lars Soncin tie 5, Kulosaari Talvi / Kevät 2014 Vihreä-Valkoisen Tenniskerhon tennishalli sijaitsee Kulosaaren sydämessä. Vanhan perinteikkään tennisseuran GLVK:n kenttä. Työ tehtiin talvityönä, ja talo oli kokonaisuudessaan teltan sisällä työn suorituksen aikana. Urakassa on kunnostettu kentän päärakennus kokonaisuudessaan: Katto on muutettu vanhasta huopapintaisesta tasakatosta harja- / aumakatoksi jossa pinnoitteena on konesaumakatto. Kattoon tehtiin […]

Työkohde – Jääkärinkatu 10

Jääkärinkatu 10:ssä ongelmat alkoivat, kun kellari täyttyi jätevedestä. Talon kellarin vahinkoalueella sijaitsee kaksi liiketilaa, sekä talöyhtiön teknistä tilaa. Todettiin, että kerrostalon pohjaviemäri oli rikkoontunut. Lattiat avattiin, ja täytteitä poistettiin ja saatiin rikkoutunut pohjaviemäri esiin. Pohjaviemäri oli noin puolentoista metrin syvyydessä ja jäteveden saastuttamaa maata piti poistaa noin kahden metrin syvyyteen saakka. Pohjaviemärin selkä oli täysin […]

Työkohde – Majatalo Onnela

Majatalo Onnela sijaitsee kauniilla paikalla Tuusulanjärven rannalla. Kohteessa on tehty usean vuoden ajalla useita mittavia kunnostuksia. Päärakennus Päärakennuksen ravintola- sekä vastaanottotilat saniteettitiloineen remontoitiin kokonaisuudessaan. Sisääntulo uusittiin katoksineen ja terasseineen. Aikaisemmin käytössä olleet voimistelusalit muutettiin kokoustiloiksi Päärakennuksen kaikkia tiloja palvelemaan rakennettiin erillinen IV-konehuonerakennus   Rantasauna Vanha rantasauna sijaitsee Tuusulanjärven rannassa puolittain järven päällä. Käytännössä katsoen koko […]